*

Timo Sotikoff Tasapainoa talouteen ja yhteiskuntaan

Ääni eduskuntapuolueelle on ääni uusille EU-ja euro-leikkauksille

Äänestäjän on hyvä tiedostaa, miten kaikki nykyiset eduskuntapuolueet ovat jo 90-luvulta lähtien toteuttaneet leikkauspolitiikkaa ja kurjistaneet kuntien resursseja tuottaa lakisääteiset kunnalliset palvelut. Taustalla on EU-politiikan vaatimat valtionosuuksien leikkaukset ja valtiolle kuuluvien vastuiden siirtämiset kuntien hoidettaviksi. Ylikansallisten yksityispankkien hallinnoima euro-valuutta pakottaa Suomen kunnat kulukuuriin, joka oman ja itsenäisesti hallitun rahan taloudessa ei olisi tarpeen millään tavoin. Kuntalaisten julkinen omaisuus ja kunnalliset palvelut kuuluvat kuntalaisille, eivät ylikansallisten rahapiirien voitontekotarpeisiin. Muista tämä äänestyskopissa ja äänestä nykyisten eduskuntapuolueiden ulkopuolista voimaa eli itsenäisyyspuoluetta, joka taistelee sen puolesta, että Suomen kansalle kuuluvia varoja, palveluita ja omaisuuksia ei ulosmitata Suomen ulkopuolisille tahoille pelkästään EU:n ja euron rakenteiden pystyssäpitämisen vuoksi. Suomen kansa on tärkeämpi kuin nämä ylikansalliset harvainvaltaiset monumentit.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

6Suosittele

6 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (7 kommenttia)

Käyttäjän TimoSotikoff kuva
Timo Sotikoff

Kirjoitus valmistui juuri ennen äänestyspäivän alkamista. Nyt toivotan kaikille vaalirauhaa!

Käyttäjän Ukkram09 kuva
Markku Laitinen

Pahin virhe jonka kansalainen voi tehdä, on äänestää nykyisiä eduskuntapuolueita tai istuvaa kansanedustajaa kunnallisvaaleissa. Jos nykyiset eduskuntapuolueet ja kansanedustajat ovat ajaneet valtion katastrofin partaalle, on turha kuvitella niiden pystyvät korjaamaan valtion tilannetta.

Käyttäjän TimoSotikoff kuva
Timo Sotikoff

Juuri näin Markku, ek-puolueisiin sitoutumaton tai ek-ulkopuolinen puolue ainoa viisas ratkaisu Tässä tilanteessa. Suoraa demokratiaa on nyt kehitettävä suurin harppauksin.

Käyttäjän Ukkram09 kuva
Markku Laitinen

Suora demokratia on ainoa keino jolla valtio voidaan vielä pelastaa, nykyinen edustuksellinen demokratia ja sen vaalijat ovat osoittautuneet täysin epäkelvoiksi.

Käyttäjän TimoSotikoff kuva
Timo Sotikoff Vastaus kommenttiin #4

Ainakin Mikko Vapa Mäntästä on perustamassa suorademokratia ry:tä ja kehitellyt tähän ideoita paljon, seurataan ja tuetaan.

Käyttäjän iitimo kuva
Timo Isosaari

Tulevat valtuutetut eivät tarvitse juuri muuta varustusta kuin punakynän, jolla sutata menoeriä yli budjeteista.

Silti suomalaiset halunnevat vieläkin äänestää itsensä Kreikan tielle ja ruoskia itseään hamaan loppuun saakka.

Kovin harmillista. Ehkä tilanne eskaloituu kuitenkin hyvin nopeasti sen jälkeen kun Marine Le Pen on voittanut Ranskan vaalit. Pidän sitä lähes varmana.

Käyttäjän TimoSotikoff kuva
Timo Sotikoff

Jep, näin se eurossa meidän osaltamme menee. Kun leikkaukset sitten euron myötä taas vain jatkuvat, olisi nyt erittäin tärkeää putsata julkiselta sektorilta kuntalaisten tissiä imevät, nykyisiä valtapuolueita lähellä olevat turhat höpöhallintokerrokset ja varmistaa resurssit sille suorittavalle, kuntalaisten huollosta ja palveluista vastaavalle arvokkaalle henkilöstölle.

Toimituksen poiminnat